top of page
Etsi
  • Writer's picturePäivi Koivumäki

Saanko minä olla minä?

Ajatuksia neurokirjon lasten arjesta tämän päivän Suomessa


neuropsykiatriset häiriöt, neurokirjo, nepsy, autisminkirjo, adhd, tourette, nepsy-valmennus, vammaispalvelulaki, erityisherkkyys


Kuuntelen aamulla terapeuttivillen puhetta eduskunnan täysistunnosta vammaispalvelulain siirrosta. Ville lukee täysistunnossa erään äidin kertomusta heidän päivästään autistisen lapsen kanssa. Miten aamun siirtymätilanteet haastavat, meille tavalliselta näyttävät arjen asiat pelottavat lasta, aistiherkkyyden haasteet vaikeuttavat aamutoimia ja kuinka vanhempien omasta energiapankista on jo suurin osa käytetty, kun lapsi on saatu lopen vietyä päiväkotiin. Villen lukema kertomus koskettaa. Pystyn eläytymään Villen kertomaan tarinaan. Kuinka lukemattomat perheet elävät tätä arkea pienen tai isomman lapsensa kanssa.


Nepsy-tietoutta lisää


Onneksi tieto ja tietämys asioista kasvaa koko ajan. Mutta miten paljon enemmän vielä tietoa pitäisi saada, niin päivähoitoon, kouluihin kuin terveydenhuoltoonkin. Koko yhteiskuntaan. Ja tiedon lisäksi perään ennen kaikkea asenteiden muutosta. Ei ole harvinaista että esimerkiksi Adhd yhdistetään vanhemmuuden tai kasvatuksen ongelmiksi, vaikka kyse on aivojen haasteesta säädellä tarkkaavuutta, impulsiivisuutta ja aktiivisuutta. Tai miten aistiyliherkkyydet mielletään vain kaiken periksi saaneen lapsen keinoksi käyttää valtaa.


Usein mietin, kuinka paljon yhteiskunnan, kaupunkien päätökset vaikuttavat erityisesti lapsiin ja nuoriin. Ja erityisesti heihin, joiden arki on päivästä toiseen selviytymistä. Miten paljon esimerkiksi päätöksillä rakentaa yhä isompia päiväkoti- ja koulukeskuksia, on myös vaikutusta siihen, että yhä useampi nuori ja lapsi ei voi koulussa hyvin. Tilaratkaisullisesti varmasti säätöjä syntyy, mutta kuinka paljon enemmän joudutaan käyttämään rahaa erilaisiin tukitoimenpiteisiin, jotta oleminen isoissa yksiköissä olisi mahdollista. Pienet päivähoitoyksiköt ja koulut ovat kadonneet jo useista kaupungeista. Tarkastellaanpa muutosta erityisherkän tai nepsy-lapsen kannalta. Tänä päivänä suurissa yksiköissä on vastassa paljon enemmän sosiaalisia kontakteja. Sosiaaliset tilanteet sisältävät aina lukemattomia kirjoittamattomia sääntöjä, odotuksia, kuinka näissä tilanteissa tulisi toimia. Ja esimerkiksi autisminkirjon henkilöllä voi olla näissä asioissa suuria haasteita. Sosiaaliset tilanteet aiheuttavat paljon kuormitusta, ja näitä kontaktejahan riittää sekä aikuisten, että lasten osalta. Suuremmat tilat ovat haasteellisempia hahmottaa. Autisminkirjon lasten kohdalla usein tuttuus, ennakoitavuus ovat tärkeitä asioita. Meteli ja aistiärsykkeet ovat isoissa tiloissa suurempia. Ruokailusalit ovat isoja, paljon meteliä sisältäviä paikkoja, joissa aistiyliherkällä riittää haasteita. Miten erilainen aistiympäristö on vaikkapa perhepäivähoitajan tarjoama hoitopaikka, verrattuna isoon päiväkotiryhmään. Toivon todella, että meillä olisi tulevina vuosina edelleen mahdollista valita myös perhepäivähoito tai muu pieni varhaiskasvatusyksikkö suurten ryhmien rinnalla. Kyläkouluihin tuskin enää on paluuta. Haluan kuitenkin painottaa, että asiat eivät ole suoraan näin mustavalkoisia. On paljon myös isoja yksiköitä, joissa tuki on pystytty järjestämään niin, että nepsy-lapsen on hyvä olla.


Hoitopolun haasteet


Hoitopolku ontuu monilla hyvinvointialueilla. Resurssit eivät riitä. Jo tutkimusjonoon pääseminen voi olla pitkän tien päässä. Olisi ihana kuulla onnistumisen kokemuksia! Missä alueella asiat sujuvat ja lapsi ja nuori saa kipeästi tarvitsemaansa apua ja tukea kohtuullisessa ajassa? Löytyyhän Suomesta sellaisia alueita, löytyyhän?


Saanko minä olla minä?


Eräs aikuisena vasta autisminkirjon diagnoosin saanut henkilö kuvaili minulle kouluvuosiaan näin. Kuvittele, että sinut laitetaan sellaiseen ympäristöön, jossa et ymmärrä ympärillä olevien ihmisten kieltä. Väenpaljoudessa sinusta tuntuu siltä, että useat heistä puhuvat vielä eri kieltä keskenään. Miten paljon sinun pitää pinnistellä, jotta osaisit toimia oikein. Ja jos et toimikaan odotusten mukaisesti, saat vihaisia katseita, isoäänistä kommenttia ja joukosta pois eristämistä, myös aikuisten toimesta. Stressaantuneena sinun aistisi viriävät vielä herkemmiksi. Luokan äänet muuttuvat pistäviksi, korviin sattuu. Kuvittele, millainen olo on koulupäivän jälkeen. Olet kuin sinut olisi puristettu tyhjäksi. Kaikki voimavarasi on mennyt pinnistelyyn selviytyä. Kuitenkin sinulla on halu oppia, halu pystyä seuraamaan opetusta. Halu kokea olevansa osa ryhmää.




Arvostetaan toisiamme ja erilaisuuttamme


Ei minulla itselläni ole ratkaisuja taloudellisiin haasteisiin, joiden edessä usean kunnat ja kaupungit ovat. Ymmärrän, että päätöksiä ei tehdä kevein sydämin. Mutta toivon, että yhä enemmän alkaisimme kiinnittämään huomiota aikuisten sensitiiviseen, arvostavaan kohtaamiseen lasten ja nuorten kanssa. Opettelisimme ymmärtämään erilaisuutta, erilaisia tapoja hahmottaa tätä ympäröivää maailmaan. Opettelisimme asettumaan toisen asemaan. Opettelisimme ymmärtämään lapsen ja nuoren käytöksen takana olevia asioita ja yhdessä etsisimme ratkaisuja ja keinoja helpottaa nepsy-lasten arkea. Sillä aikuisista tämä muutos lähtee. Me aikuiset olemme ne, jotka näytämme lapsille ja nuorille mallia, miten toista kohdataan arvostavasti ja kunnioittavasti, erilaisuus hyväksyen. Toivon, että jokainen saisi kokea olevansa arvokas omana itsenään. Sinä saat olla sinä!


Tunteella Päivi






60 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page