Hermoston viisaus ja näkymättömät rajat sisällämme

Lapsen hermosto kehittyy huimaa vauhtia jo kauan ennen syntymää. Ihmiskeho ja erityisesti kehittyvä hermosto ovat äärimmäisen viisaita. Jo raskausaikana sikiön hermosto alkaa mukautua siihen maailmaan, johon lapsi on syntymässä. Tätä on menestyksekkäästi tutkittu Suomessakin.

Hermosto ei kehity tyhjiössä. Se vastaanottaa viestejä ympäristöstä, kehon sisäisistä tiloista ja vanhemman kokemasta stressistä, turvasta ja kuormituksesta. Lapsen kehittyvä hermosto ikään kuin valmistautuu selviytymään siinä todellisuudessa, johon se on tulossa. Jos ympäristö viestii rauhaa ja turvaa, hermosto oppii odottamaan rauhaa. Jos ympäristö on kuormittunut, arvaamaton tai turvaton, hermosto virittyy sen mukaisesti.

Tässä näkyy ihmisbiologian syvä viisaus. Hermoston tehtävä on suojella ja auttaa meitä selviytymään.

Samalla tässä piilee jotakin hyvin inhimillistä ja usein kipeää.

Kun viisaus muuttuu rajoitteeksi

Se, mikä on aikanaan ollut selviytymisen kannalta järkevää, ei välttämättä enää palvele meitä aikuisena. Hermostolliset mallit, reaktiot ja toimintatavat voivat jäädä päälle, vaikka ympäristö olisi jo täysin toinen.

Olen itse tullut vuosien varrella yhä tietoisemmaksi niistä tavoista, joilla olen pienentänyt itseäni, varonut liikaa tai jättänyt jotakin tekemättä, vaikka järjellä tiedän sen olevan turvallista. Hermostoni on kuitenkin ollut eri mieltä. On ollut pysäyttävää huomata, kuinka syvällä tasolla nämä mallit vaikuttavat. Ne eivät ole pelkkiä ajatuksia, jotka voisi muuttaa päättämällä tai ajattelemalla toisin.

Kun toimintamallit ovat juurtuneet hermoston tasolle, keho reagoi usein ennen kuin mieli ehtii mukaan. Vaikka tietäisin, ettei todellista uhkaa ole, hermosto voi silti virittyä, vetäytyä tai jännittyä ikään kuin suojellakseen. Tämä oivallus on muuttanut tapaani katsoa sekä itseäni että muita. Kyse ei ole tahdonvoiman puutteesta, vaan siitä, millä tasolla muutos yritetään tehdä!

Opimme pienentämään itseämme. Opimme varomaan, mukautumaan, olemaan liikaa tai liian vähän. Opimme ajatuksia ja uskomuksia, jotka eivät aina ole tietoisia, mutta jotka ohjaavat valintojamme päivästä toiseen. Usein nämä mallit eivät tunnu valinnoilta lainkaan. Ne tuntuvat siltä, että elämä vain on tällaista. Me katsomme maailmaa omien lasiemme läpi.

Tiedostettu ja tiedostamaton minä

Tätä ilmiötä voi hahmottaa myös Joharin ikkunan mallin avulla. Sen mukaan sisäinen maailmamme rakentuu useasta kerroksesta. On asioita, jotka tiedostamme itse ja jotka näkyvät myös muille. On puolia, jotka muut huomaavat meissä, mutta joita emme itse tunnista. On asioita, jotka tiedämme itsessämme, mutta pidämme syystä tai toisesta piilossa.

Lisäksi on laaja alue, joka on meille itsellemme vielä tiedostamaton. Juuri siellä vaikuttavat monet automaattiset ajatus- ja toimintamallit sekä hermostolliset reaktiot, jotka ohjaavat elämäämme huomaamatta. Näihin tiedostamattomiin malleihin kietoutuvat monet ne rajat, joita emme ole koskaan tietoisesti valinneet. Ne syntyvät varhain, hermoston ja kehon kautta, ja ne vaikuttavat siihen, mitä pidämme mahdollisena itsellemme.

Näiden teemojen äärelle pysähdymme myös valmennuksissani. Näitä aiheita voimme kohdata luontevasti niin sensomotorisessa valmennuksessa, TunneVoimaa-valmennuksessa kuin Voimaa luovuudesta -valmennuksessakin. Keholliset, luovat ja tunnetaitoja vahvistavat menetelmät auttavat tekemään näkyväksi sen, mikä vaikuttaa syvällä hermoston tasolla ja jota ei voi muuttaa pelkästään ajattelun kautta.

Kuinka paljon sallin itselleni?

Moni aikuinen ei kysy itseltään, mitä oikeasti haluan, vaan mitä on turvallista haluta. Kuinka paljon voin näkyä. Kuinka paljon voin onnistua. Kuinka paljon voin levätä, iloita, olla oma itseni. Hermosto vastaa näihin kysymyksiin usein nopeammin kuin mieli. Jos keho ja hermosto ovat oppineet, että laajentuminen, näkyvyys tai ilo on joskus ollut uhka, ne voivat reagoida varovaisuudella, jännityksellä tai vetäytymisellä. Ei siksi, että jokin olisi väärin, vaan siksi, että keho yrittää suojella.

Lempeä tietoisuus muuttaa suuntaa

Kun alamme ymmärtää, että monet reaktiomme eivät ole persoonallisuuttamme vaan opittuja hermostollisia malleja, tulee tilaa itsemyötätunnolle. Itsekritiikki voi väistyä uteliaisuuden tieltä. Mitä jos tämäkin reaktio on joskus ollut järkevä? Mitä jos voin opetella uusia tapoja olla turvassa? Mitä jos sisäinen maailmani ei ole koko totuus, vaan yksi näkökulma?

Kun tietoisuus lisääntyy, myös valinnan mahdollisuus kasvaa. Hermosto on muovautuva koko elämän ajan. Se oppii uutta kokemuksen kautta, ei pakottamalla vaan turvallisuuden lisääntyessä. Ehkä todellinen muutos ei ala siitä, että yritämme olla rohkeampia, parempia tai vahvempia. Ehkä se alkaa siitä, että opimme kuuntelemaan kehoa ja hermostoa lempeämmin ja ymmärtämään, miksi toimimme niin kuin toimimme.

Ja kysymyksestä: Mitä jos sallisin itselleni vähän enemmän elämää kuin mihin olen tottunut?