Seuraan pienimmän tyttäreni leikkiä. Hänen mielikuvituksensa on ollut ihanan rikas jo heti taaperosta lähtien. En voi kuin ihmetellä ja ihastella tuota luovuuden määrää. Mieleeni muistuu tapahtuma parin vuoden takaa. Olin olohuoneessa, kun tämä pikkuneiti, silloin 2-vuotias, menee eteiseen ja tulee takaisin olohuoneeseen jalassaan keltaiset kumisaappaat. Minun ensimmäinen reaktioni ei ollut ihastelu, kuinka taitavasti hän oli kumisaappaat saanut jalkaansa. Ei, vaan ensimmäinen reaktioni oli toruminen. Minä kielsin, ettei saa tulla kumisaappaat jalassa olohuoneeseen, koska kenkien pohjista tulee pian likaa. Onneksi tytär on ollut topakka neiti jo pienestä pitäen. Hän sanoi minulle napakasti: "Kyllä pitää, lattialla on pupun kakkaa:" Meillä oli sinä talvena erityisen paljon vieraillut jäniksiä pihalla syömässä pensaita ja pupun papanoita oli pihallamme usein. Nyt tytär oli keksinyt leikin, jossa olohuoneen lattialla oli pupun kakkaa ja hakenut kumisaappaat jalkaansa sukkiensa suojaksi. Onneksi tämä hänen napakka kommentti pysäytti minut tarkastelemaan asioita uudesta näkökulmasta. Miksi kiellän lapsen leikin? Miten voisin mahdollistaa tämän mielikuvitusleikin jatkumisen? Itseasiassa kumisaappaat eivät olleet edes likaiset. Pyyhin kuitenkin kumisaappaan pohjat ja annoin ne leikkiin takaisin. Ja minäkin hain kengät jalkaani ja yhdessä väisteltiin pupun kakkoja olohuoneessa ja tästä kehkeytyi varsin hauska yhteinen leikkihetki.
Onko sinun luovuutta ja mielikuvitusta tuettu lapsena?
Tämä sai minut pohtimaan omaa lapsuuttani. En muista, olenko itse ollut lapsena luova tai omannut rikasta mielikuvitusta. Toisaalta en myöskään muista, onko sille luovuudelle ja mielikuvitukselle ollut tilaa lapsuudessani. Itse olen kasvanut maatilalla, jossa työnteko on ollut pääroolissa. En muista edes hetkiä, jolloin olisimme hassutelleet tai leikkineet niin, että vanhemmat olisivat siihen osallistuneet. Ehkä jotain on voinut ollakin, mutta tässä hetkessä en pysty sitä palauttamaan mieleeni. Itse asiassa tämän asian ääreen pysähtyminen saa kyyneleet silmiini. Tunteiden noustessa huomaan niiden kertovan, että olen päässyt erään kipeän aiheen äärelle. Tunnetta kohdatessa tunnistan tunteen takaa tarpeen. Olisin kaivannut lapsuudessani iloa, kepeyttä, hassuttelua koko perheen voimin. Olisin kaivannut, että minun mielikuvitustani ja luovuuttani tuetaan ja arvostetaan. Ehkä tähän sisältyy suurempikin tarve, tarve kokea arvostusta ja hyväksyntää. Miten tärkeää onkaan yhdessä jaettu ilo ja leikillisyys. Miten hassua huomata tämä lapsuuden tarpeeni. Ilman tätä kirjoitusta ja aiheen ääreen pysähtymistä en olisi tullut näin tietoiseksi tästä asiasta. Yhdessä hassuttelu, iloitseminen vahvistaa myös yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tätä yhteenkuuluvuuden tunnetta olen huomannut jo aiemmin kaipaavani.
Muistan myös tilanteita lapsuudestani, jossa iloa ja äänekästä leikkiä on pitänyt rajoittaa. Nämä tilanteet liittyvät pappani ja mummoni luona vierailuihin. Minulla on muistikuva, että papan luona piti olla hiljaa ja rauhallisesti. En tiedä oliko aidosti kyse siitä, että äiti huolehti, että isovanhempien luona käyttäydyttiin nätisti, jotta se ei aiheuttaisi paheksuntaa ja häpeää vai oliko kyse siitä, että pappa ei sietänyt meteliä, lapsen ääniä. Huomaan vain näin asioita muistellessani, että lapsuudessani on ollut paljon kirjoittamattomia, näkymättömiä sääntöjä ja olen kasvatettu niin kuin siihen aikaan oli tapana, kiltin tytön rooliin. Ja taas sanon tämän ymmärryksellä ja arvostuksella, että jokainen tekee aina parhaansa niillä voimavaroilla ja tietämyksellä, jota itsellä sillä hetkellä on. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että olisin toivonut, että minun tunteeni ja tarpeeni olisi osattu ottaa paremmin lapsuudessani huomioon. Että olisin kaivannut kannustusta ja rohkaisua, kieltämisen ja rajoittamisen sijaan.
Mielikuvituksella on yhteyttä onnellisuuteen
Mielikuvituksen ja onnellisuuden yhteyttä on myös tutkittu laajastikin. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että mielikuvituksen käyttö voi edistää positiivisia tunnetiloja ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Mielikuvituksen käyttö voi auttaa käsittelemään stressiä ja lisätä luovuutta. Itse uskon myös, että ne aikuiset, joiden lapsuudessa on tuettu mielikuvituksen käyttöä, ovat luovempia myös aikuisina. Miten voisimme tukea lastemme mielikuvitusta, leikkiä ja luovuutta? Meille aikuisille tekee hyvää itsekin sukeltaa hetkeksi lapsen maailmaan, katsoa maailmaa lapsen rikkaan mielikuvituskyvyn kautta. Mitä mahdollisuuksia maailma meille tarjoaakaan, jos uskallamme heittäytyä kuvittelemaan, haaveilemaan, unelmoimaan. Ne kaikki sisältävät mielikuvituksen taitoa. Mitä, jos seuraavalla kerralla, kun olet rajoittamassa tai kieltämässä lasten leikkiä, mietitkin, miten sen voisi mahdollistaa turvallisesti. Toki sääntöjä ja rajoja tarvitaan, sitä en tällä kirjoituksella tarkoita, mutta voisimmeko karsia turhia sääntöjä ja mielikuvitusta rajoittavia asenteita? Mielikuvitusrikkaasta lapsesta kasvaa luovuutta hyödyntävä aikuinen. Miten sinä voisit lisätä iloa, luovuutta ja mielikuvitusta arkeesi juuri tänään?
Albert Einsteinkin on sanonut aikanaan, että mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto.