top of page
Etsi
  • Writer's picturePäivi Koivumäki

Turvaa etsimässä

Kuvitellaanpa tilanne. Olet menossa koulutukseen. Sali on täynnä ihmisiä. Sinua jännittää. Mitähän täällä pitää tehdä, pitääköhän minun puhua kaikkien ihmisten edessä? Onkohan tässä koulutuksessa jotain ryhmätöitä? Mieli tuo paljon kysymyksiä pintaan. Katseesi harhailee ihmisjoukon keskellä. Ei ketään tuttua, vain vieraita kasvoja. Koulutuksen aihekin on sinulle ihan uusi, et tiedä mitään tästä aiheesta. Olet mukavuusalueesi ulkopuolella. Tunnet olosi epävarmaksi. Lopulta näet tutut kasvot väkijoukon seasta. Hän hymyilee sinut nähdessään, hymyilet takaisin. Huokaiset. Turvan tunne valtaa sinut. Menet tuttavasi seuraan. Olkapääsi laskeutuvat alas, saatat huokaista ja tunnet, että kehosi rentoutuu.


Me reagoimme kuvailemaani tilanteeseen eri tavoilla. Yksi vaikuttava tekijä reagointiimme on turvallisuustutkamme. Millainen meidän hermostomme reagointiherkkyys on.


Turvallisuustutka


Meillä ihmisillä (kuten kaikilla elollisilla) on turvan ja vaaran merkkejä koko ajan skannaava järjestelmä, neuroseptio. Turvallisuustutkamme arvioi siis koko ajan olemmeko turvassa vai vaarassa. Tämä on jatkuva, automaattisesti tapahtuva prosessi, jonka avulla autonominen hermostomme arvioi aistien kautta saatua informaatiota ympäristöstämme ja kehomme tilasta. Jos vaaranmerkit täyttyvät, käynnistyy taistele- ja pakene-reaktio silmänräpäyksessä. Me aikuiset voimme jo tunnesäätelyn keinoin hallita käyttäytymistämme tässä tilassa paremmin kuin lapset ja nuoret. Mutta vaikka aikuisesta ei näkyisi tämä tila päällepäin, aiheuttaa se silti fysiologisia reaktioita kehossamme. Lapsella tämä tila voi näkyä esimerkiksi uhmakkuutena, vetäytymisenä, takertuvana tai hyökkäävänä käytöksenä. Jos hermostojärjestelmämme arvioi uhkan erityisen suureksi, koko järjestelmä voi lamaantua. Olet ehkä kokenutkin jossakin yllättävässä, haastavassa tilanteessa jähmettyväsi. Jälkeenpäin ihmettelet, miten et osannutkaan sanoa mitään järkevää takaisin tai et tiennyt, miten toimisit.


Ihmisen hermosto on rakentunut niin, että se reagoi mahdollisimman nopeasti havaittuun vaaraan ja näin mahdollistaa hengissä säilymisen. Hermostomme muovautuu koko elinikämme ajan ja eniten sen kehittymiseen vaikuttaa lapsuutemme aikaiset kokemukset. Lapsen hermosto ikään kuin muovautuu siihen ympäristöön, jossa hän elää. Hermosto kehittyy valppaammaksi, herkemmin reagoivaksi, jos ympäristö on vaarallinen ja lähettää paljon vaaran signaaleja. Jos lapsi on joutunut olemaan toistuvasti ylivirittynyt ilman aikuisen säätelytukea, voi hänen tunteidensäätelykykynsä jäädä hermoston osalta heikoksi. Mutta toisaalta, jos lapsi saa aikuiselta turvaa ja uhkaavien tilanteiden sattuessa myös korjaavia kokemuksia, sitä vahvemmaksi hänen sisäinen säätelyhermostonsa kehittyy.


Siihen, miten herkäksi turvallisuustutkamme on kehittynyt, vaikuttaa useat tekijät. Menneisyyden kokemukset, traumaattiset tapahtumat, se miten meidän hermostomme on muovautunut lapsuudessamme. Mutta myös voimakkaat haastavat tunteet, kuten mustasukkaisuus, kiukku tai pelko, tai nälkä, sairaus, fyysinen kipu, päihteet voivat vääristää turvallisuustutkaamme hetkellisesti. Näemme uhkia ja vaaroja siellä, missä niitä ei oikeasti olekaan. Myös neuropsykiatriset oirekirjot ja temperamenttimme vaikuttavat hermostomme reagointitapaan ja herkkyyteen.


Turvan merkit


Ihmisellä on luonnostaan emotionaalinen ja biologinen tarve olla yhteydessä toisiin. Turvallisuustutkamme arvioi vaaran ja turvan signaaleja toisista ihmisistä. Silloin, kun tilanteessa oleva yksilö välittää turvan merkkejä kehon asennolla, ilmeillä ja eleillä, äänen painolla aktivoituu toisessa sosiaalisen liittymisen järjestelmä. Tiedostamattamme siis skannaamme toisen ihmisen kasvojen ilmeitä, katsetta, äänen sävyä, kehon asentoa ja nämä herättävät joko turvan tai vaaran signaaleja neuroseptio-järjestelmässämme.


Ihminen on laumaeläin. Kun synnymme, olemme täysin riippuvaisia toisen ihmisen hoivasta ja huolenpidosta. Ainostaan liittymällä toisiin hoivaa saaden voimme selvitä hengissä. Sosiaalisen liittymisen tila onkin hermostomme levollisin tila.




Turva on edellytys oppimiselle


Jotta oppimista voi tapahtua, tulee henkilön hermoston olla turvan tilassa. Jos hermostomme on taistele ja pakene-tilassa, turvallisuustutkajärjestelmämme toiminta tähtää vain selviytymään tilanteesta. Silloin oppimisen edellytyksille ei jää tilaa. Tunteilla ja tunneviestinnällä on tärkeä rooli sosiaalisessa kanssakäymisessä. Ne vaikuttavat sosiaaliseen yhteenliittymiseen ja mahdollistavat myönteisen vuorovaikutuksen toisten ihmisten kanssa.


Lapsen tai nuoren (tai aikuisen) hermosto voi olla jo lähtökohtaisesti neuroseption osalta herkästi hälyttävä. Tällöin se voi alitajuisesti tulkita pienistäkin katseista, eleistä tai äänensävyistä uhkaa. Uhan viestit aktivoivat taistele-pakene-tilan päälle. Tällöin lapsi tai nuori voi käyttäytyä arvaamattomasti, olla uhmakas, pyrkiä pakenemaan paikalta fyysisesti tai henkisesti. Tai jos taustalla on jo pidempää hermostollista kuormitusta niin lapsi tai nuori voi lamaantua, jähmettyä yhteydettömään tilaan. Tämä olisi tärkeää ymmärtää kaikkien lasten ja nuorten kanssa toimivien. Niin kotona, varhaiskasvatuksessa, kouluissa kuin harrasteryhmissäkin. Joskus aikuinen voi omalla käytöksellään ja lähestymistavallaan provosoida lapsen tai nuoren käyttäytymistä reaktiiviseksi, jonka itse näemme vain haastavana käytöksenä. Jos lasta rangaistaan, tuomitaan tai hylätään emotionaalisesti silloin, kun hän on hermostollisesti hälytystilassa, on se haitallista lapsen kehittyvää hermostoa kohtaan. Lapsen hermoston tila ei palaudu turvan tilaan käskemällä vaan turvaa riittävästi lisäämällä.


Turvan signaalit


Koska turvallisuustutkamme, neuroseptio analysoi sekä ulkoisen maailman ärsykkeitä, mutta myös sisäistä maailmaamme, voimme lisätä turvaa molemmilla tavoilla. Aikuisen rauhallinen oma vuorovaikutus, myötätuntoinen, lempeä katse, hänen äänenpainonsa ja -sävynsä ovat merkittävässä asemassa turvanmerkkien luomisessa. Tilan antaminen, kiireettömyys, rohkaisevat sanat, oma rauhallinen hengitysrytmi. Viestinkö olemuksellani hyväksyntää ja turvaa, onko kehoni fyysinen asento sulkeutunut vai avoin. Aikuisen, joka ohjaa tai opettaa lapsiryhmiä, on tärkeää pohtia, että lisäänkö vai vähennänkö lapsen ja nuoren hermoston turvaa omalla käytökselläni. Jos omaan sanattomaan viestintään ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota, voi se aluksi olla aikuisellekin haastavaa. Lempeys itseä kohtaan on tässäkin asiassa tärkeää.


Turvan signaalien merkityksen ymmärtäminen antaa uusia näkökulmia ja työkaluja myös aikuisille. Nuoren tapa pitää huppua päässä voi ollakin hänen oma keinonsa lisätä turvaa. Näin olen arvostelevilta katseilta suojassa. Esimerkiksi traumaattisen taustan omaavalle nuorelle, se saattaa olla yksi tärkeä turvaa mahdollistava asia. Olenko tunnilla aina arvostelun ja moitteiden kohteena vai saako hermostoni myös turvaa tuovia signaaleja? Se, että luokassa tai ryhmässä on lapselle tai nuorelle ystäviä, joiden seurassa viihtyy on tärkeää sosiaalisen liittymisen ja turvan kannalta.


Tietotoisuustaitojen, tunnetaitojen oppiminen ja opettaminen ovat tärkeitä asioita turvallisuuden signaalien lisäämiseksi. Tunnetaito- ja taideterapiaohjauksessa voimme esimerkiksi opetella tapoja, joilla vahvistamme turvan merkkejä. Millaista minun sisäinen puheeni, ajatukseni ovat. Onko ne minua nostavia vai lannistavia? Mitkä asiat vahvistavat sisäisen turvan kokemustani? Lasten ja nuorten kohdalla en kuitenkaan voi olla korostamatta aikuisen merkitystä turvan luomisessa.



Tunteella Päivi



Lähteinä käytetty:

  • Jääskinen, A-M & Pelliccioni, S. 2022. Mitä sä rageet? Lapsen ja nuoren tunnetaitojen tukeminen.

  • Rosenberg, S. 2022. Opas vagushermon parantavaan voimaan.

  • Sainio,T. Rajulahti, R. & Sajaniemi, N. 2020. Näin tuet lapsen itsesäätelyä. Hyvinvoinnin pedagogiikka varhaiskasvatuksessa.

  • Sajaniemi, N. Suhonen, E. Nislin, M &Mäkelä J. 2019. Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin.










95 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page