top of page
Etsi
  • Writer's picturePäivi Koivumäki

Sallitut vai kielletyt tunteet


tunnetaidot, tunteiden validointi, hyvinvointi, ylisukupolviset traumat, miehen tunteet


"No eihän tuossa nyt ole mitään itkettävää. Lopeta jo tuo turha marina. Ei tässä nyt tuo huuto auta". Olen kylpylän saunassa ja kuulen sinne pesuhuoneen puolelta lapsen lohduttoman itkun ja aikuisen turhautuneen kireän äänen. Lapsen itku vain yltyy. Lapsi on kaatunut liukkaalla lattialla ja kaipaisi lohdutusta. Lapsen itku on sydäntä särkevää. Äiti yrittää saada lasta suihkuun, mutta lapsi ei kykene kuin itkemään. Äidin turhautuminen kuuluu kauas. Tilanne tuntuu jatkuvan ja jatkuvan. "Huuda sitten siinä", äiti sanoo ja menee itse suihkuun. Äiti on niin täynnä omaa tunnettaan, ettei kykene ottamaan lapsen tunnetta vastaan. Ilmeisesti lapsen isosisko tulee paikalle ja puhaltaa itkevän lapsen polveen. "Sattuiko sinuun?", hän kysyy. Itku muuttuu nyyhkytykseksi.

Tapahtuneesta on jo pidempi aika. Mutta se on edelleen kirkkaana mielessäni. Kun tilannetta joutui katsomaan vierestä, se havahdutti minut. Olin jo valppaana, että menen kysymään tarvitsetteko apua. Olin helpottunut, kun lapsi sai kaipaansa lohdutuksen isosiskoltaan.

Pystyn asettumaan äidinkin asemaan, vanhemmuus ei ole helppo laji ja omat voimavarat voi arjessa olla hyvinkin ohuet. Tiedän, että olen itsekin ohittanut omien lapsieni tunteita. Se on inhimillistä meille vanhemmille. Kun väsyttää, hermot ovat kireällä, ei aina jaksa ottaa lapsen tunnetta vastaan. Siksipä vanhemman omasta hyvinvoinnista huolehtiminen onkin ensiarvoisen tärkeää.


Mutta nyt, kun sain katsoa tuota tilannetta pesuhuoneessa etäämmältä, se konkretisoi minulle, mikä merkitys kuulluksi tulemisella omien tunteiden kanssa onkaan. Miten suuri merkitys on, että tulet kuulluksi ja nähdyksi oman tunteesi kanssa. Ja ei, se ei tarkoita, että lapsi saa kaikessa periksi vaan, että lapsi tulee kohdatuksi tunteensa kanssa.


Ylisukupolviset traumat


Palaan muistoissani omaan kouluaikaan. Muistan, että tulin hyvin usein ohitetuksi omien tunteideni kanssa niin kotona kuin koulussa. Opettaja ei pystynyt ottamaan huomioon pelkojani. Kiusaaminen kuitattiin, että älä välitä, ei haukku haavaa tee. Piti olla vain reipas. Piti vain totella, mitä aikuinen sanoo. Ja minähän yritin. Yritin kovasti olla niin kuin opetetaan, jotta olisin opettajalle mieliksi. Olisin kuten kiltin tytön kuuluukin.


Minun lapsuudessani ei puhuttu tunnetaidoista. Ei ollut ymmärrystä herkkyydestä, eikä lapsen tunteista. Omien vanhempieni ikäluokat olivat syntyneet sodan jälkeen. Silloin ei ollut mahdollisuutta puhua tunteista, näyttää tunteita. Tunteiden näyttäminen oli heikkoutta. Ja silloin ei ollut varaa olla heikko. Piti selvitä, selviytyä, ei ollut muuta vaihtoehtoa. Sodanjälkeiset vuodet olivat useilla traumaattisten kokemusten kanssa selviytymistä. Piti vaieta ja tehdä työtä, että selviää. Nämä mallit ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Näin on aina tehty, ei ole ollut muuta tapaa. Luonnollisesti tämä ei ole kenenkään syy. Uskon, että jokainen on yrittänyt tehdä parhaansa niillä taidoilla ja mahdollisuuksilla, jotka ovat olleet silloin käytettävissä. Ylisukupolviset traumat ovat tutkittu ja tunnustettu asia tänä päivänä. Uskon, että tunnetaitojen oppiminen on yksi keino katkaista tätä ylisukupolvista traumojen ketjua.


Millaista mallia sinä olet lapsuudessasi saanut ja millaista mallia siirrät itse eteenpäin? Siinäpä hyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Ja jälleen kerran lempeydestä käsin havainnoiden.


Ymmärrys tunnetaitojen merkityksestä hyvinvointiin lisääntyy


Nyt meillä on jo enemmän mahdollisuuksia valita toisin. Meillä on jo tutkittua tietoa ja tietämystä, mitkä kaikki tekijät vaikuttavat hyvinvointiimme. Me voimme olla ne, jotka katkaisevat sukupolvien ketjun. Askel kerrallaan. Uskon myös, että minä olen selvinnyt lapsuudessani monesta asiasta helpommin, koska olin tyttö. Lapsuudessani tyttöjen oli sallittavampaa itkeä ja näyttää tunteensa. Toki niihin suhtautuminen vaihteli ihmisestä riippuen. Minun omasta lapsuudestani on piirtynyt mieleeni, että miesten ei ollut niin sallittua näyttää tunteitaan. Miehet eivät itke. Minä sain elää lapsuudessani sellaista mallia todeksi. Onneksi tämäkin sukupolvien ketju on murtumassa. Ja tiedättekö, tänä päivänä se, että mies näyttää tunteensa ja herkkyytensä, on yksi eniten arvostamiani piirteitä miehessä.



Tunteiden validointi


Tunteiden validointi tarkoittaa tunteiden oikeaksi vahvistamista. Kun aikuinen validoi lapsen tunnetta, hän näyttää sanoin ja teoin ymmärtävänsä lapsen tunnekokemuksen. Lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi tunteensa kanssa. Esimerkiksi, jos lasta pelottaa mennä pimeään huoneensa nukkumaan, aikuinen ei mitätöi lapsen tunnetta. "Höpö höpö, älä nyt taas höpötä, ei siellä nyt mitään pelättävää ole". Aikuinen voi sen sijaan sanoa, "huomaan, että sinua pelottaa. Ymmärrän, että pimeä voi joskus pelottaa. Haluaisitko kertoa minulle lisää pelostasi?" Näin lapsi tulee kohdatuksi pelkonsa kanssa. Hän tulee kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Lapsi saa kokemuksen, että pelko tunteena ei ole kamala asia, jota tulisi välttää vaan, että pelko on yksi tunne muiden rinnalla.


Usein me aikuiset kiirehdimme selittämään ja ohittamaan lapsen tunteita. "Ei sattunut, nouse vain ylös". Tarkoituksemme on usein hyvä, mutta tapamme ohittaa lapsen tunne, opettaa lapsenkin ohittamaan tunteensa. Tunteista tulee jotakin kamalia mörköjä, joita pitää vältellä ja piilottaa. Omassa ja vanhemmissa ikäluokissa tunnistan tämän erityisen hyvin. Koska emme ole saaneet lapsena kohdata tunteitamme, emmekä me ole saaneet tunteiden oikeaksi vahvistamista aikuisilta, on meidän omat kykymme kohdata omia tunteita puutteelliset. Pakoilemme omia tunteitamme, kuka lenkkipolulle, kuka töihin, kuka päihteisiin, kuka suorittamiseen. Tunteista on tullut pelottavia ja ahdistavia kokea. Olemme oppineet, että omilla tunteilla ei ole merkitystä, omista tunteista pitää päästä eroon ja omia tunteita ei saa tuoda esille.


Usein myös sellaisen aikuisen on vaikeinta ottaa lapsen tunnetta vastaan, jonka omat tunteet on lapsuudessa ohitettu. Jos aikuinen on oppinut lapsuudessaan, että omat tunteet pitää piilottaa, niitä ei saa näyttää, eikä niitä ole lupa kokea, voi lapsen tunteen vastaanottaminen olla hyvinkin haastavaa. Lapsen tunne voi herättää aikuisessa voimakkaitakin tunteita, kiukkua ja suoranaista raivoakin. "Ei minunkaan lapsuudessa pienestä valitettu, nyt ylös vain sieltä". Lapsen itku tai kiukku voi tuntua sietämättömältä. Voi olla, että aikuinen ei itse salli myöskään itselleen omia tunteitaan. Mutta onneksi tätäkin asiaa voi harjoitella. Kohtaaminen kerrallaan, tunne kerrallaan. Ensimmäinen askel, josta on hyvä aloittaa, on omien tunteidensa lempeä kohtaaminen. Nyt minusta tuntuu tältä ja se on ok. Minulla on lupa tuntea tunteitani. Kun opettelee antamaan itse itselleen myötätuntoa, helpottaa se myös lapsen tunteen validointia. Tästä syystä suosittelenkin erityisesti vanhemmille ja lasten kanssa työskenteleville omaan tunteiden tilkkutäkkiin tutustumista vaikkapa tunnetaito-ohjauksen parissa.


Tunteella Päivi








62 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page